24. tammikuuta 2013

Turun kävelykadulla kerätään nimiä EU-kansanäänestystä vaativaan kansalaisaloitteeseen


Nimienkeräystempaus EU-kansanäänestyskansalaisaloitteeseen
Yliopistonkadun kävelykatu, 20100, Turku
Perjantai 25.1.2013 kello 12.30–16

Turun kävelykadulla kerätään nimiä EU-kansanäänestystä vaativaan kansalaisaloitteeseen


Tiedote
24.1.2013
Vapaa julkaistavaksi heti

Yliopistonkadun kävelykadulla Turussa järjestetään nimienkeräystempaus huomenna perjantaina 25.1. kello 12.30–16 välisenä aikana. Nimiä kerätään 1.1.2013 vireillepantuun kansalaisaloitteeseen, jossa esitetään toimitettavaksi uutta kansanäänestystä Suomen EU-jäsenyydestä.

Suomen asema Euroopan unionin jäsenenä on aivan toinen kuin kansalaisille esitettiin ennen vuoden 1994 neuvoa-antanutta kansanäänestystä. Kansan tahdosta riippumatta Suomi on liittymisensä jälkeen eduskunnan enemmistöpäätöksillä päättänyt luopua omasta rahasta ja finanssipolitiikasta, ulkopolitiikasta, ylimmästä lainsäädäntö- ja tuomioistuinvallasta sekä liittynyt mukaan EMU-maiden velkojen yhteisvastuutakausjärjestelyihin. Myöskään vuoden 1976 jälkeen syntyneet kansalaiset eivät ole voineet kertoa kantaansa EU-jäsenyyteen minkäänlaisessa kansanäänestyksessä. Heilläkin on oikeus vaikuttaa tulevaisuuteensa.

Suomen kansalta on tähän mennessä kysytty suoraa kantaa vain kaksi kertaa, kieltolain kumoamisesta v. 1931 ja Euroopan unioniin liittymisestä v. 1994. Kunnallisella tasolla taas suorat kansanäänestykset ovat koskeneet lähinnä kuntaliitoksia. Kansan puolesta ääntään käyttävien edustajien tulisi osoittaa huomattavasti nykyistä enemmän kiinnostusta kansan tahtoa kohtaan. Kansanäänestys on erinomainen keino ottaa kansalaisten näkemykset huomioon sekä tuoda päätettävät asiat ja niistä käytävä keskustelu lähemmäs kansalaisia.

Tempaus tulee olemaan yksi monista kansalaisaloitteen nimienkeräys tapahtumista. Tule paikalle keskustelemaan kansalaisaloitteesta ja kaikesta mitä siihen liittyy.

Yhteyshenkilöt:
Jarmo Nevalainen, p. 040 734 1919
Linda Lilja, p. 050 347 7749

Kansalaisaloite Oikeusministeriön Kansalaisaloite.fi-palvelussa

Kansalaisaloitteen kannatusilmoituslomakkeen tulostuslinkki

Asianmukaisesti täytetyn ja allekirjoitetun (allekirjoittajan tulee olla oikeasti olemassa oleva henkilö, allekirjoitushetkellä 18 vuotta täyttänyt sekä Suomen kansalainen tai kaksoiskansalainen, ts. äänioikeutettu Suomessa) kannatusilmoituslomakkeen voi postittaa seuraavaan postiosoitteeseen:

Jarmo Nevalainen
Riutojankatu 1 E 28
20360 Turku

Kansalaisaloitteen Facebook-yhteisösivu

Tulostettava versio tiedotteesta

17. heinäkuuta 2012

Occupy Suomi – Torikokousten valtakunnallinen tapaaminen 2012!


Suomen Torikokousliike järjestää ensimmäisen valtakunnallisen tapaamisensa 11.-13. elokuuta Jyväskylän Mattilanniemessä. Paikalle odotetaan liikkeen aktiiveja useilta paikkakunnilta eri puolilta maata.

Torikokousliike on osa kansainvälistä liikehdintää, joka kantaa Suomessa nimeä Torikokous ja tunnetaan muualla maailmassa muun muassa nimillä 15M-, demokratia- (espanjaksi Democracia real YA! eli Todellista demokratiaa NYT!) sekä Occupy-liike (kuten Occupy Wall Street eli Vallataan Wall Street).

Torikokousliike haluaa luoda kaikille avoimen tilan keskustella yhteiskunnallisista asioista ja pohtia vaihtoehtoja vallitseville poliittisille ja taloudellisille rakenteille. Liike on puoluepoliittisesti, aatteellisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Se pyrkii toimimaan vailla muodollisia valtarakenteita tarjoten jokaiselle tasaveroisen mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin ja vaikuttaa liikkeen toimintaan.

Suomessa Torikokouksia on järjestetty syksystä 2011 alkaen ainakin 15 eri paikkakunnalla.

Kaikille avoimen tapahtuman tarkoituksena on edistää Torikokousten välistä verkostoitumista, jakaa kokemuksia eri paikkakuntien toiminnasta, pohtia yhdessä liikkeen tulevaisuudennäkymiä Suomessa sekä antaa aktiiveille uutta potkua syksyn koitoksiin.

Tapahtuman ohjelmaan kuuluu muun muassa alustuksia yhteiskunnallisista aiheista, keskustelutilaisuuksia ja vapaamuotoista yhdessäoloa. Tapahtumaan haetaan parhaillaan ihmisiä pitämään etukäteen valmisteltuja puheenvuoroja itse valitsemistaan aiheista. Puheenvuorojen esittäjiltä ei vaadita mitään erityistä koulutusta tai kokemusta julkisesta puhumisesta. Myös muusikot ja muut esittävät taiteilijat ovat tervetulleita. Ohjelman valmistelusta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen morosopher [ät] lavabit [piste] com.

Torikokousliike haluaa kutsua mukaan kaikki yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneet ihmiset kuulemaan, mistä liikkeessä on kysymys, ja osallistumaan halutessaan keskusteluun.

Tapahtumaan on vapaa pääsy eikä siihen tarvitse ilmoittautua etukäteen. Myös ilmainen majoitus pyritään tarjoamaan kaikille halukkaille. Tapahtuma on päihteetön. Ruoka- ja polttopuulahjoituksia otetaan kiitollisena vastaan.

Kokoustamisohjelma alkaa La:na 11.8. klo 12.

Lisätietoa:
http://www.scoop.it/t/15m-suomi

Tapahtuman yhteyshenkilö:
Teemu Yliselä, morosopher [ät] lavabit [piste] com


Tapaamisen suunnittelua varten perustetulle sähköpostilistalle liitytään osoitteessa https://lists.riseup.net/www/info/torikokoustapaaminen2012 (1. Paina vihreää plus-merkkiä (Subscribe), 2. Lisää sähköpostiosoitteesi, 3. Paina Submit). Listalle voi myös liittyä lähettämällä sähköpostia osoitteeseen morosopher [ät] lavabit [piste] com. Listalle liittyminen ei luonnollisestikaan sido mihinkään.


Facebook-tapahtuma: https://www.facebook.com/events/466789643345323

19. kesäkuuta 2012

Meillä on vaihtoehtoja


Mitä pahaa Euroopan vakausmekanismissa (EVM; eng. European Stability Mechanism (ESM)) oikeastaan on? Jos tämä asia on jäänyt sinulle epäselväksi, lue Antti Ronkaisen artikkeli "Kansojen varallisuuden ryöstöretki: Näin toimii Euroopanpysyvä vakausmekanismi".

Jyrki Katainen (Suomen pääministeri 22.6.2011 alkaen) ja Jutta Urpilainen (Suomen valtiovarainministeri 22.6.2011 alkaen) saarnaavat, että ”meillä ei ole vaihtoehtoja”, eivätkä opposition suulla puhuvat Perussuomalaisetkaan (r.p.) osaa kaikesta kritiikistään huolimatta kertoa minkäänlaisia vaihtoehtoja harjoitetulle politiikalle. Hallituksen puheista ja opposition vaihtoehdottomuudesta huolimatta Euroopan mailla on taloustieteellisesti perusteltu vaihtoehto, jota hallitukset eivät näytä edes harkinneen.

Ratkaisu Euroopan velkakriisiin ei edellytä mitään vakausmekanismeja eikä tukipaketteja. Velkaongelman ydin on siinä, että valtiot joutuvat lainaamaan yksityiseltä pankkisektorilta rahaa ja maksamaan lainan niille korkoineen. Rahan luominen on jo pitkään ollut yksityisen pankkisektorin oikeus. Tukipaketit eivät mene kriisimaiden tukemiseen. Ne menevät näille maille lainoja myöntäneiden pankkien pelastamiseen. Lex Monetae -periaatteen mukaan kuitenkin jokaisella valtiolla on oikeus päättää omasta rahastaan.

Valtioiden ei tarvitsisi lainata rahaa yksityisiltä pankeilta. Sen sijaan valtiot voisivat perustaa omat julkiset keskuspankit, joille monopolisoitaisiin oikeus luoda uutta rahaa. Mikäli valtio ottaisi rahanluonnin omaksi tehtäväkseen, se voisi rahoittaa julkista talouttaan ilman lainarahaa. Näin valtionvelkaa ei syntyisi – ei syntyisi velkakriisiä, ei tarvittaisi tukipaketteja eikä EVM:n kaltaisia järjestelmiä. Valtiolla riittäisi näin aina tarpeeksi rahaa julkisten palveluiden ylläpitoon. Muun muassa Pohjois-Dakotassa on julkinen keskuspankki, mikä on säästänyt sen talousvaikeuksilta ainoana Yhdysvaltain osavaltioista.

Siitähän seuraa hyperinflaatio!” huudetaan vastaan. Tämä rahan kvantiteettiteoria on uusklassisen taloustieteen perusoppeja, ja siihen uskovat niin Urpilainen kuin Katainenkin. Uuschartalistiset taloustieteilijät ovat kuitenkin eri mieltä. Esimerkiksi Zimbabwen hyperinflaatio ei johtunut rahan luomisesta, vaan aivan muista tekijöistä. Esimerkkinä tulisi pitää ennemminkin Kiinaa.

Jos haluat tietää asiasta syvemmin, tutustu seuraaviin artikkeleihin:

Vaihtoehtoja meillä eurooppalaisilla on, vaikka Katainen ja Urpilainen eivät niistä mitään näytä ymmärtävänkään.

J. J. Rintala / Turun torikokous (Occupy Turku)


9. toukokuuta 2012

Kutsu Turun 12.5.2012-toritapahtumaan



TORILLA TAVATAAN 12.5.2012!
On tullut aika saada äänemme kuuluviin. On tullut aika muuttaa suuntaa. Pahoinvoinnin ja elämän epävarmuuden ei tarvitse aina vain lisääntyä - meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen. Olemme kyllästyneet siihen, että meidän ei anneta vaikuttaa omiin asioihimme. Emmekä ole ainoita.
Vuosi 2011 jäi historiaan Pohjois-Afrikan kansannousuista ja valtaisat mittasuhteet saavuttaneesta valtausaallosta, joka Espanjan demokratia-mielenosoitusten ja torivaltausten (15M) sekä Yhdysvaltojen Occupy-liikehdinnän innoittamana levisi kaikille mantereille. Ihmiset eri maissa alkoivat yhdistää voimiaan - sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti.
Seuraava näkyvä hetki yhteistoiminnalle on Espanjan 15M- ja Yhdysvaltojen Occupy-liikkeiden koolle kutsuma kansainvälinen toimintapäivä 12. toukokuuta (12M). Olemme järjestämässä tuona päivänä tapahtumaa, johon nyt kutsumme Sinut mukaan osallistumaan.
Vaikka yhteiskunnan suunta tuntuisi toivottomalta, yhteistoiminnalla sitä on mahdollista muuttaa. Liity mukaan maailmanlaajuiseen valtausaaltoon ja tule tekemään tuota muutosta! Tule mukaan torikokoukseen ja kerro mihin suuntaan itse yhteiskuntaa kehittäisit. Tule tapaamaan muut, yhdistä voimasi heidän kanssaan ja kerää innostusta toimia!
Mikä Occupy?
Vuosi 2011 jäi historiaan Pohjois-Afrikan kansannousuista ja valtaisat mittasuhteet saavuttaneesta valtausaallosta, joka Espanjan demokratia-mielenosoitusten ja torivaltausten (15M) sekä Yhdysvaltojen Occupy-liikehdinnän innoittamana levisi kaikille mantereille.
Lokakuussa liikehdinnän aallokko saapui myös Suomeen, kun 11 eri paikkakunnalla osallistuttiin Espanjan demokratialiikkeen koollekutsumaan maailmanlaajuiseen toimintapäivään (15O). Tuona päivänä sadattuhannet ihmiset ympäri maailmaa kerääntyivät kaupunkien toreille ja aukioille. Kansanjoukot halusivat osoittaa vastalauseensa vallitsevaa yhteiskunnan tilaa ja sen nykyisiä kehityssuuntia kohtaan sekä kehittää nykytilanteelle vaihtoehtoja. Tuosta päivästä sai alkunsa myös mielenosoitus- ja valtausliikehdinnän täkäläinen versio, Torikokous. Yhtäjaksoisesti jatkuneista suomalaisista kokouksista pitkäaikaisin on edelleen käynnissä Helsingissä nykytaiteen museo Kiasman viereisellä nurmikaistaleella.
Lisätietoa:


24. huhtikuuta 2012

Kansainvälisen liikkeen kutsu toimintaan 12.5.2012

Me olemme 99%.

Viime lokakuun 15. päivä marssimme kaduille yli tuhannessa kaupungissa 82 maassa. Otimme kadut haltuumme, organisoiduimme ja otimme ensimmäiset askeleet polulla maailmanlaajuiseen muutokseen.

Siitä on nyt kulunut yli puoli vuotta, eikä ääntämme ole vieläkään hiljennetty - jatkamme äänemme korottamista tehdäksemme selväksi poliitikoille ja pankkiireille, etteivät he edusta meitä. Että olemme koordinoituja, että meillä on yhteisiä ajatuksia ja että vaadimme kaikki maailmaa, jossa 99%:n hyvinvointi asetetaan etusijalle.

Hallitustemme legitimiteetti tulee ainoastaan siitä, että ne palvelevat suurten kansanosien etuja eivätkä pienen etuoikeutetun vähemmistön.

Me olemme yhdistyneitä, me olemme kaikkialla, me olemme siellä, missä vähiten meitä odotatte.

Me vaadimme järkkymättömästi, väkivallattomin tavoin, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, vaurauden uudelleenjakoa ja eettistä yhteiskuntaa samalla, kun tuomitsemme köyhyyden, epätasa-arvon, luonnon tuhoamisen ja korruption työkaluina, joita vallanpitäjät käyttävät alistaakseen yhteiskuntiamme.

Emme tule lopettamaan ennen kuin saavutamme tavoitteemme. 99% kansasta tulee valtaamaan kadut uudelleen ja uudelleen kunnes me, kaikki yhdessä, saamme itse päättää millaisessa maailmassa haluamme elää. Haluamme maailmanlaajuisen muutoksen.

Muutetaan kadut maailman suurimmaksi kovaääniseksi toukokuun 12. päivä.

Koska olemme 99%, emme suostu olemaan hyödykkeitä poliitikkojen ja pankkiirien käsissä.

Torilla tavataan 12. toukokuuta!



9. huhtikuuta 2012

Turun Torikokouksen viime aikojen toiminta

Teille jotka olette mahdollisesti ehtineet ihmetellä, miksi Turun Torikokouksen toiminta näyttää päältä päin hiipuneen, niin voinemme kertoa, että syksyn 2011 - talven 2012 aktiivisin osa ryhmästämme on siirtynyt pohdiskelemaan Turun syksyn 2012 kunnallisvaaleja. Olemme omalta osaltamme yrittämässä synnyttää edellä mainittuihin vaaleihin pienpuolueiden välistä vaaliliittoa ja tälle joitakin yhteisiä tavoitteita, jotka me torikokoustajina voisimme allekirjoittaa.

Sähköisesti kyseinen ryhmittymä toimii toistaiseksi vain Facebookissa ryhmässä "Pikkuparlamentti, Turku" (https://www.facebook.com/groups/388950787788404). Ryhmä on kokoontunut
säännöllisesti helmikuun puolesta välistä lähtien ja kokoontuu aina keskiviikkoisin klo 19 vaihtelevissa paikoissa (https://www.google.com/calendar/embed?src=turuntorikokous%40gmail.com&ctz=Europe/Helsinki).

Tähän asti ryhmässä on ollut läsnä seuraavien rekisteröityjen puolueiden, yhdistysten ja järjestöjen edustajia ja/tai jäseniä: IPU (Itsenäisyyspuolue) (
https://varsinaissuomenpiirijarjesto.yhdistysavain.fi), Muutos 2011 (http://www.muutos2011.fi), Piraattipuolue (http://varsinais-suomi.piraattipuolue.fi), SKP (Suomen kommunistinen puolue) (http://www.punaiset.net/skpturku), STP (Suomen Työväenpuolue) (http://www.tyovaenpuolue.org), Vapauspuolue (http://www.vapauspuolue.fi), Edistyspuolue ry (http://edistyspuolue.fi), Suomen Talousdemokratia ry (http://www.talousdemokratia.fi), Turun Aikapankki (https://www.facebook.com/TURUNAP), Turun Attac (http://attac-turku.fi) ja Turun Sosiaalifoorumi (http://turunsosiaalifoorumi.fi).

Muutkin asiasta kiinnostuneet tahot ja yksityishenkilöt ovat enemmän kuin tervetulleita ryhmän tuleviin tapaamisiin.

Ryhmän kokoukset ovat vapaita kaikille Turun kunnallispolitiikasta ja -vaaleista kiinnostuneille, joten mukaan vaan, jos siltä tuntuu!

Ryhmän toimintaidea ja -malli on määritelty seuraavanlaisesti:


Pikkuparlamentti” nimenä tulee ajatuksesta muuttaa käsitettämme vaaliliitoista sekä puolueista parlamentiksi.
• Puolue muutetaan ajatuksissa valiokunnaksi
• Valiokunta käsittelee ja syventyy omiin aiheisiinsa; valiokunnat ovat vapaita ja avoimia kaikille aiheista kiinnostuneille.
• Jokaisesta valiokunnasta aktiivisimmat lähtevät kansanedustajiksi eli ehdokkaiksi.
• Ehdokkaat ovat mukana kaikissa valiokunnissa ja näin ollen parhaiten perillä kokonaiskuvasta

Löytyykö pienpuolueilta, muilta kansanliikkeiltä ja yhdistyksiltä sekä tahtoa että kykyä yhteistyöhön? Yksin olemme aika heikkoja, yhdessä pystymme mihin tahansa!

Esitellään taustaryhmiemme (kunnallis)poliittisia tavoitteita hieman tarkemmin ja tutustutaan sitä kautta toisiimme. Vaikka vaaliliitot ja puolueet ovatkin vain poliittisia työkaluja, meidän olisi hyvä löytää kunnallisella tasolla joitakin meitä kaikkia yhdistäviä asioita yhteistyön mahdollistamiseksi.

Pikkuparlamenttiin kokoontuu sekä poliittisesti että yhteiskunnallisesti aktiivisia ja kiinnostuneita ihmisiä.

Saapuessaan parlamenttiin henkilö tulee avoimin mielin ja yhteistyöhön pyrkien taustaansa ja ideologiaansa unohtamatta. Jokainen henkilö on elämässään paneutunut erinäisiin asioihin ja on siten alansa ammattilainen monissa ajatuksissaan.

Parlamentin ajatus on koota näistä ajattelijoista yhteistyökykyinen ryhmä, jonka tuleva taidonnäyte on syksyn 2012 Turun kunnallisvaalit.

Osallistujilla on oiva tilaisuus saada kokemusta yhteistyömetodeista, sosiaalisista ja poliittisista taidoista, kokea ajatus-/aatekylpyjä sekä näin kehittyä ajattelijana eteenpäin.

Mahdollisen teknisen vaaliliiton myötä ajatuksena on myös löytää täysin uudenlainen poliittinen toimintatapa ja ajatus, joka onnistuessaan tulisi jatkumaan myös vaalien jälkeen. Jokainen kokoontuminen on harjoitus tähän.

7. helmikuuta 2012

Tällaista on Turun Torikokouksen toiminta

Turun Torikokous on ruohonjuuritason kansalaistoimintaa. Kokoustajiamme (toimijoitamme) yhdistää jaettu huoli nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Toimimme muun muassa demokraattisemman markkinatalouden, suoremman kansanvallan, ekologisemman huomisen sekä ihmisyyden kunnioittamisen ja huomioonottamisen puolesta.

Pidämme kaikille avoimia kokouksia ja työryhmiä, käymme keskusteluja niin ohikulkijoiden kanssa kuin aktiiviemme kesken kasvotusten ja sähköisesti Torikokous, Turku -Facebook-ryhmissä ja Twitter-kanavalla, järjestämme esitelmä- ja keskustelutilaisuuksia sekä opinto- ja lukupiirejä, joista tiedotamme sekä flyerein että sähköisesti Torikokous, Turku -Facebook-sivulla (https://www.facebook.com/turuntorikokous) ja blogimme kalenterissa (http://torikokous.blogspot.com/ -> Kalenteri). Päätökset pyrimme saamaan aikaan konsensuksen (http://torikokous.blogspot.com/2012/04/nain-toimii-turun-torikokouksen.html) kautta.

Toimintamme on täysin vapaaehtoista ja minimaalisella hierarkialla (liikkeessämme ei ole johtajia muuten kuin korkeintaan tilapäisiä ”asiajohtajia”) pyörivää, jotta kaikki todella saisivat omat näkemyksensä kuuluviin, ymmärretyksi ja mahdollisesti sisällytettyä ajamiimme asioihin ja tavoitteisiin, mikäli ko. asiat vain ovat sellaisia, joihin myös kanssakokoustajat kykenevät samaistumaan. Yksikään näkemys ei tule sivuutetuksi ja ketään ei syrjitä.

Olemme puoluepoliittisesti täysin sitoutumattomia ja toimimme solidaarisuudessa muiden maailman 15O (15M)- ja Occupy-liikkeiden (kuten Todellista demokratiaa NYT! (spa: Democracia real Ya!) ja Vallatkaa Wall Street (eng: Occupy Wall Street)) kanssa omaehtoisesti näistä erillisenä itsenäisenä kansanliikkeenä. Tavoitteemme ovat yhtä aikaa paikallisia, valtakunnallisia ja kansainvälisiä. Pyrimme asiakohtaisesti yhdistämään voimiamme yhteneviä tavoitteita ja arvomaailmoja omaavien toimijoiden kanssa.

Joukkomme on hyvin kirjavaa. On töissä käyviä, opiskelijoita, yksityisyrittäjiä ja vailla töitä olevaa väkeä, mikä mahdollistaa hankkeidemme ja päätöstemme laaja-alaisuuden. Kukaanhan ei tiedä maailmasta kaikkea ja kaikilla ihmisillä on enemmän tai vähemmän kapea elämänpiiri, joten vahvuutemme on meidän kuuntelevuudessa, keskustelevuudessa ja rakentavuudessa. Toimimme yhteishengessä moniäänisesti arvomaailmoiltaan yhtenevien päämäärien puolesta.

Kokoustajiemme ja ohikulkijoiden kanssa jaamme voimakasta yhteenkuuluvuutta ja ymmärrystä toisiamme kohtaan, mikä välittyy välittömyytenä ja välittämisenä. Puhumme asioista suoraan toisiamme arvostaen ja kunnioittaen. Olemme omalta osaltamme rakentamassa 2010-luvun yhteisöllisyyttä ihmisten välille.

Liikkeessämme pääset heti kiinni sellaisiin asioihin, jotka sinua kiinnostavat ja ovat sydäntäsi lähellä, ja joihin haluaisit saada muutosta aikaiseksi. On hyvin todennäköistä, ettet ole ajatuksinesi ja tavoitteinesi yksin, ja saatuasi vain sanaisen arkkusi auki, tulet herättäneeksi ja innostaneeksi muitakin kelkkaasi mukaan paremman maailman puolesta.

Liikkeemme kautta pyrimme kaikin tavoin kohentamaan ihmisten tietoisuutta maailman asioista ja sitä kautta herättää vaikuttamisen halua ja intoa kanssaihmisissämme. Emme siis myy korkeintaan muuta kuin itsenäistä ajattelua, tietoisuutta sekä vaikuttamisen halua ja intoa.

Tarvitsemme tukeasi, näkemystäsi ja mielipidettäsi voidaksemme olla myös sinun asialla. Roomaakaan ei rakennettu päivässä, joten paljon on siis vielä tehtävää. Liity siis sinäkin joukkoon kirjavaan!