25. lokakuuta 2011

Turun Torikokouksen ensimmäinen konsensuslausuma

Joukko kansalaisia pitää yleistä kokousta Turun kauppatorilla aidon demokratian, yhteistoiminnan sekä yksilön vaikutusmahdollisuuksien kehittämiseksi. Tarkoituksena on luoda itseään korjaava, kehittyvä ja elävä kansanliike. Torikokous alkoi lauantaina 15.10.2011. Kokous sai alkunsa kansainvälisen Aitoa demokratiaa, nyt! -liikkeen solidaarisuuspyynnöstä. Liike on poliittisesti sitoutumaton, ja se ajaa kaikkien maailman ihmisten yhdenvertaisia oikeuksia, avointa julkista keskustelua sekä aidon demokratian käyttöönottamista mahdollisimman laajasti. Tällä hetkellä lainsäädännöstä ja politiikasta vastaavat riittävän demokraattisen kontrollin ulottumattomissa olevat tahot.

Aitoa demokratiaa, nyt! -liikkeen tukimielenosoituksia on järjestetty yli tuhannessa kaupungissa ympäri maailman. Suurimmissa kaupungeissa, kuten New Yorkissa ja Madridissa, osanottajien lukumäärä on kymmenissä tuhansissa, jopa sadoissa tuhansissa. Vaikka liike on aktiivisena Suomessa vasta melko uusi ilmiö, on se toiminut esimerkiksi Espanjassa jo toukokuusta. Turun torikokouksen jatkumisen johdosta muun muassa Helsingissä on noussut vastaavia asioita ajava torikokous.

Taloudellista ja poliittista valtaa edustavat tahot toimivat usein huomioimatta lainkaan tavallisten ihmisten etuja. Toimintaa ohjaa lyhytnäköinen voitontavoittelu kestävän ja hyvinvoivan yhteiskunnan rakentamisen sijaan. Liikettä tarvitaan kehittämään toimivia keinoja, joilla kaikki voivat osallistua paremman huomisen rakentamiseen. Lopullisena tarkoituksena on kaikkien ihmisten etu asemasta riippumatta.

Yksi ajankohtainen esimerkki nykyisen poliittis-taloudellisen järjestelmän riittämättömyydestä on jatkuvasti pahentuvat finanssikriisit ja järjestelmiemme kyvyttömyys ratkaista niitä kansalaisia tyydyttävällä tavalla.

Poliitikkojen tapaan mekään emme voi ratkaista toisten ongelmia heidän puolestaan. Nähdäksemme yhteiset ongelmat pitää ratkaista yhdessä saavuttaaksemme kaikille soveltuvan ratkaisun: muutos lähtee itsestäsi. Me voimme vain tukea toisiamme tullaksemme muutokseksi, jonka haluamme nähdä maailmassa. Suurimmatkin joukot muodostuvat yksilöistä. Yksin pystymme vain vähään, mutta yhdessä mihin tahansa.

Hyvin erilaisista taustoista, ideologioista sekä näkemyksistä huolimatta mekin olemme onnistuneet jo yli viikon verran ylläpitämään julkista kokousta Kauppatorilla - toistemme ruokkimisen, virkavallan kanssa neuvottelun ja kansalaisten hädän kuuntelemisen lomassa.

Turun torikokous on prosessi. Tarvitsemme jokaisen yhteisestä tulevaisuudestamme kiinnostuneen ihmisen kehittämään toimintatapojamme ja päämääriämme. Toivomme myös avointa yhteistyötä rakentavassa hengessä kaikkien järjestöjen, liikkeiden ja ideologioiden edustajien kanssa.

Aloita siis sinäkin aiempaa vahvempi verkostoituminen lähipiirissäsi ja hämmästy miten paljon jo pienen piirin yhteistyöllä voi saada aikaan.

Turussa 25.10.2011

Turun Torikokous

Facebook: ”Torikokous, Turku” ja ”Torikokous, Suomi”

Twitter: #torikokous

Internet: http://torillatavataan.wordpress.com/

PS. Elävä liike luo elävää tekstiä. Siten tämäkin konsensuslausuma on oman aikansa ilmentymä. Jos huomaat kirjoituksessa puutteita, korjattavaa tai poistettavaa niin kerro se meille! Ja tule myös itse mukaan luomaan entistä parempaa konsensusta.

Saa kopioida, levittää, parannella ja parodioida.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti